Kokonaisen tekstin tulkitseminen on minusta jokseenkin hankalampaa kuin yhden sanan. Tämäkin vaati viisi päivää. Mutta tulihan se sieltä.
"Oliverille
kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi
katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne
ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka
eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai
jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät
kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja
jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat
äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta
häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset
eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksyniiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan,
ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."
Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu
(Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)
tiistai, 5. kesäkuu 2007
Kommentit